Kuten eräässä ydinvoima-aiheisessa postauksessa viime syksynä kirjoitin on onni, että Suomessa ydinvoima on niin paljon turvallisempaa kuin Ruotsissa.
Ringhalsissa jouduttiin jälleen toissa päivänä pysäyttämään reaktori ja Forsmarkissa on todettu työntekijöiden olleen humalassa töissä. On käynyt ilmi, että viime kesäisen läheltä piti tilanteen syyt eivät olleet ainoastaan teknisiä.
Alla hieman kronologiaa viimeisen puolen vuoden tapahtumista Forsmarkissa. Lainaus Upsala Nya [...]
Entries from tammikuu 2007
tammikuu 31, 2007
Onneksi SUOMESSA ydinvoima on turvallista
tammikuu 30, 2007
Shell on yhä Shell
Kuten kaikki muutkin, olin positiivisesti ylättynyt Shellin hallituksen puheenjohtajan Jorma Ollilan energiansäästö puheista. Ja olen vieläkin, en vain yllättynyt vaan aivan todella iloinen. Hesarin jutun perusteella Ollila on ihan tosissaan.
Jorma Ollila on merkittävä suomalainen mielipidevaikuttaja, jota kuunnellaan ja arvostetaan paikoissa joissa meitä Vihreitä tai ymppäjärjestöporukoita ei.
Mutta kuullaanko Ollilaa myös Shellissä?
Toivottavasti. Paljoakaan konkreettisia merkejä siitä ei [...]
tammikuu 26, 2007
Metsähallitus kuriin
Edellisessä postauksessa keskityin Etelä-Suomen metsiin.
On totta, että pohjoisen tundravyöhykkeellä on suojeltu melko hyvin biologisesta näkökulmasta.
Lisäsuojelua siellä puoltaa Saamelaisten maankäyttöoikeudet ja kasvava luontomatkailuelinkeino.
Greenpeace puuttuu oikeaan asiaan kannanottosaan Metsähallituksen tulostavoitteista, niin Lapissa kuin etelämpänä.
On käsittämätöntä, että valtion laitos, jonka toimista vastaavat viimekädessä vaaleilla valitut edustajat ja joka hallinnoi meidän kaikkien yhteistä metsäomaisuutta asettaa yhteiselle kansalliselle omaisuudellemme sellaisia tulostavoitteita, [...]
tammikuu 26, 2007
Mennäänkö metsään?
Ilmastonmuutoksen torjuminen on noussut oikeutetusti keskeisimmäksi ympäristöpoliittiseksi kysymykseksi. Niin pitääkin olla, sillä hallitsemattoman ilmastonmuutoksen vaikutukset ihmisten elämään ja kokonaisiin ekosysteemeihin kaikkialla maapallolla olisivat valtaisat ja tuhoisat.
Ilmastonmuutos vaikuttaa myös metsiin, ja metsät siihen. Siksi ilmastokeskustelun ei saa tyystin jättää varjoonsa perinteisempää suomalaisen ympäristöpolitiikan aihetta, metsien suojelua.
Jos ilmaston lämpenemistä ei saada pidettyä alle kahdessa asteessa, saattaa seurauksena [...]
tammikuu 24, 2007
Myös sinä olet VIHREÄ!
Vihreiden vaalikampanja on virallisesti käynnistynyt. Vaaliohjelmamme kärkiteemoja ovat ilmastonmuutoksen torjuminen, köyhyyden poistaminen ja työelämän murroksen tuomaan epävarmuuteen vastaaminen.
Ja jottei totuus unohtuisi haastamme kaikki testaamaan oman vihreytensä. Ylläty vihreydestäsi ja voita – kyllä! Nyt Sinulla on mahdollisuus voittaa kesäloman ajaksi käyttöösi ekologisempi hybridiauto!
Joo, polkupyörä olisi ollut ”tosivihreempi” valinta, mutta pointsi onkin osoittaa, että ei kaikessa tarvitse [...]
tammikuu 23, 2007
Ihmiset tekevät kylän
Itä-Uudenmaan liitto on valinnut kotikyläni Isnäsin vuoden kyläksi. Tapausta juhlistettiin sunnuntaina kakkukahveilla nuorisoseurantalolla Solbackassa. Paikalla oli yli sata ihmistä.
Lasten hienojen musiikki- ja tanssiesitysten jälkeen pidettiin joukko puheita.
Kunnanjohtaja Ralf Sjödahl sanoi puheessaan, että joskin Pernajan kunnan kohtalosta ei kukaan tiedä mitään, on varmaa, että Isnäsin kylä pysyy.
Näin on. Vaikka tiettyjen kunnallisten palveluiden, kuten koulujen säilyminen onkin ensiarvoisen tärkeää [...]
tammikuu 19, 2007
UUDENMAAN URAANIVALTAUKSET HYLÄTTY!
URAANIHAKEMUSTEN HYLKÄÄMINEN VOITTO KANSALAISVAIKUTTAMISELLE
- KAIVOSLAKI MUUTETTAVA NYT!
Vihreät onnittelevat uraanikaivoshankkeita vastustaneita kansalaisliikkeitä Itä- ja Länsi-Uudellamaalla onnistuneesta kamppailusta ranskalaisen ydinvoimajätti Areva/Cogeman uraanikaivossuunnitelmia vastaan.
Kauppa- ja teollisuusministeriön päätös olla myöntämättä uraanikaivosvaltauksia uudellamaalla ranskalaiselle ydinvoimajätti Areva/Cogemalle on voitto kansalaisvaikuttamiselle. Valtausalueiden kunnat ja asukkaat vastustivat valtauksia voimakkaasti vedoten ympäristö ja terveysseikkoihin ja antoivat runsaasti lausuntoja hakemuksista vaikka kaivoslaki rajasikin asianosaisuudesta muut [...]
tammikuu 17, 2007
Kunnallispoliittista vaikuttamista
Olin tänä iltana parissa kokouksessa hoitamassa Pernajan kunnallisia asioita. On mukavaa kokea oikeasti vaikuttavansa asioihin.
Tein kesäkuussa valtuustoaloitteen joukkoliikennestrategiatyöryhmän perustamisesta pohtimaan miten kunnan surkeaa joukkoliikennetilannetta saataisiin parannettua. Aloite hyväksyttiin ja työryhmä on kokoontunut muutamia kertoja.
Olemme kartoittaneet kuinka moni pernajalainen käy töissä kunnan ulkopuolella ja miten eri puolelta Pernajaa pääsee busseilla Porvoon ja pääkaupunkiseudun suuntaan. Olemme tulleet siihen [...]
tammikuu 17, 2007
Oras päästää Kokkarien ydinsian ulos säkistä
Eduskunnassa on tänään käyty keskustelu kokoomuksen ydinvoimavälikysymyksestä joka oli yritetty naamioida ilmastoaiheiseksi.
Ydinvoimaa yritetään myydä täysin perusteettomasti ratkaisuna ilmastonmuutoksen. Ydinvoima tuottaa vain sähköä. Suomen kasvihuonepäästöt syntyvät 2/3 muualla kuin sähkön tuotannossa.
Oras Tynkkysen pitämä vihreiden ryhmäpuheenvuoro kannattaa lukea kokonaisuudessaan.
”Tosiasioiden tunnustaminen on viisauden alku myös energiapolitiikassa. Olemme jättämässä pysyvästi taaksemme puoli-ilmaisen energian ajan – halusimmepa sitä tai emme. 2000-luvulla Suomi [...]
tammikuu 16, 2007
Ruokavalinnat omiin käsiin!
Rehellistä ruokaa – Heidin kanssa keittiössä kirjan julkkarit olivat varsinainen menestys. Kuvaa tilaisuudesta ja myös ruoista voi käydä katsomassa mtv3:n uutisissa.
Kaikista kivoin kuva tiedotustilaisuudesta (ja yksi resepti) on Kaisan hienossa sarjisblogissa.
Maikkarin juttu käsittelee vaalikirjoja joita ilmestyy lähiviikkoina kymmenittäin. Ruokapoliittinen keittokirjamme ainakin säilyttää ajankohtaisuutensa vielä pitkään vaalien jälkeenkin.
Valitettavasti. Yhdet vaalit tai yksi vaalikausi ei ruoan tuotannon [...]