Yksi viime viikon loppupuolen jymyuutisista oli maailman kalakantojen hätätilan vakavuus. Kanadalaisen Boris Worm:n johtama tutkijaryhmä varoitti, että maailman kala- ja äyriäiskannat saattavat kuolla sukupuuttoon reilussa 40 vuodessa.
Ylikalastuksen ja merien saastumisen ongelma on ollut tiedossa pitkään. Mm. Greenpeace ja World watch ovat pitäneet asiaa esillä. Toimet ovat kuitenkin jääneet vähiin. Yhä valtavammat kalastusalukset troolaavat merenpohjia kansainvälisillä vesillä.
Mitä tekee rannikkokalastaja Senegalissa kun jättitroolarit imuroivat meren tyhjäksi kaloista? Pakkaa perheensä ja naapurinsa veneeseen ja lähtee epätoivoiselle matkalle kohti EU:n vankileiriä Kanarian saarilla?
Kala on elinehto lukemattomille miljoonille ihmisille köyhissä maissa. On luotava kansainvälinen lainsäädäntö, jolla ylikalastus saadaan loppumaan.
Kun tutkimukset kertovat kalan loppuvan lähivuosikymmeninä luulisi reaktion oleva jotain muuta kuin Hesarissa haastatellun Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen erikoistutkija Eero Aron toteamus, että ’’Kalaa riittää. En kyllä veisi verkkoja vintille.”
Tähänkin varmasti vaikuttavat ne Suomen kuuluisat erityisolosuhteet?
Ylikalastuksen lisäksi kala- ja äyriäiskantojen turmioksi on koitumassa meriekosysteemien monimuotoisuuden romahtaminen. Tästä löytyy dramaattisia esimerkkejä aivan rannikkojemme läheisyydestä: Itämeren pohjassa on laajoja aavikoituneita alueita, joissa ei ole enään mitään elämää.
Syy merenalaisten aavikoiden syntyyn ovat levämassat, jotka kuollessaan peittävät merenpohjan ja kuluttavat maatuessaan kaiken hapen. Levien valtava määrä johtuu maataloudesta ja ihmisyhdyskuntien viemäreistä peräisin olevista ravinteista. Suomen maatalouden ravinnepäästöt Itämereen ovat asukasta kohden suuremmat kuin millään muulla Itämeren ympärysvalloista. Hehtaaria kohden tehokkaimmin saastuttaa Tanska. Maana Puola on suurin kuormittaja.
Ruotsalaisvetoinen BERAS tutkimushanke raportoi alkuvuodesta, että Itämeren ravinnekuormitus voidaan puolittaa jos merta ympäröivissä maissa siirrytään ravinteita kierrättävään maatalouteen: tilojen eläinmäärä sidotaan tilakokoon ja rehu tuotetaan pääsääntöisesti omalla tilalla. Jos taas mitään ei tehdä ja Puolan maatalous muuttuu yhtä tehokkaaksi kuin meidän, nousevat päästöt 150%.
Sen sijaan, että hallitus Suomen erityisolosuhteisiin vedoten keskittyy vedättämään EU:lta lisää sosiaaliturvaa viljelijöille, voisi se nostaa ympäristönsuojelun maatalouspolitiikan keskiöön. Myös EU olisi varmasti kiinnostuneempi Suomen erityisolosuhteista jos niiden huomioimisesta hyötyisivät muutkin kuin yksittäiset viljelijät. Tässä tapauksessa myös kalat ja niiden syöjät.
EU:n yhteisen maatalouspolitiikan on parannettava ympäristötukien vaikuttavuutta . Suomella olisi puheenjohtajakaudellaan ollut hyvä tilaisuus ajaa Itämeren suojelua osana pohjoista ulottuvuutta. Europarlamentaarikoiden Baltic intergroupin, jossa suomalaismepeistä ovat Hassi, Stubb ja Lax, ehdottamassa Itämeristrategiassa (pdf) oikean suuntaisia ehdotuksia, joita Suomi olisi voinut edistää.
Janne Länsipuro 