Fättei säkkei yrttii…

yrttipakkaamo.JPG …ja ihan takuulla parasta laatua pakkaillaan taas kiihkeästi Labbyn yrttipakkaamossa.

Joulusesonki, jonka alkua juhlistetaan Älä Osta Mitään -päivän tempauksin huomenna, on keskeinen tekijä minunkin toimeentuloni kannalta.

Älä osta mitään -päivänä kannustetaan aineettomien joululahjojen antamiseen: ystävälle voi antaa lahjaksi ulkoiluseuraa, lastenhoitoapua, hierontaa tai teatterilipun.

Melkein yhtä ekologista on antaa luomuelintarvikkeita, jotka tulevat varmasti käytettyä ja joiden tuotanto edistää ympäristönsuojelua, tai vähintäänkin on vähemmän haitallista.

Labbyn puutarhan porukka on taas perinteiseen tyyliin diilaamassa yrttejä Vanhan joulumyyjäisissä 14.12.-23.12.

Vanhan myyjäiset ovat meille myynnin lisäksi merkittävä sosiaalinen tapahtuma. On paljon sellaisia ystäviä ja tuttavia, joita näen monena vuonna vain Vanhalla. Tuntuu siltä, että ständillämme on kokoajan joku tervehtimässä, halaamassa ja juttelemassa, vaikka ympärillä olisi mikä tungos ja markkinameininki.

Kaikkia tapaamisia odotellessa on mukava vääntää duunia vaikka päivät ovatkin väsyttävän harmaita.

Mainokset

2 kommenttia

Kategoria(t): human interest, luomu, ruokapolitiikka

2 responses to “Fättei säkkei yrttii…

  1. Hello

    Uusimaakin noteerasi Älä Osta Mitään päivän, hienoa.

    Kaisan kortit saavutti myös suosion meikäläisen koulussa.

    Mites muuten saitte huomiota tärkeälle asialle.

  2. Sateesta huolimatta Porvoon Älä Osta Mitään- tapahtuma oli menestys.

    Kojulla notkui ihan kivasti porukkaa koko päivän jaken ja ottaen vastaan teetä ja propagandaa. Erityisesti Kaisan kortit saivat kiitosta ja ne onkin ihan hullun siistejä. Niitä jäi myös ihan hyvin ja ne on nyt mun hallussa. Tuon niitä Porvooseen joku päivä tai annan Kaisalle kun näen häntä perjantaina.

    Tarkoitus oli ollut laittaa myös ruokaa ja näyttää elokuvia, mutta tyly sää vei puhdin molemmista projekteista.

    Porvoon tuoreet järjestösolut: Porvoon ViNO, joka hyväksyttäneen puolueen jäseneksi ensi viikonlopun valtuuskunnan kokouksessa Joensuussa, ja Porvoon Oikeutta Eläimille! saivat näkyvyyttä ja ehkä muutamia uusia jäseniäkin.

    Perjantaihan oli myös Fur Free Friday, joten oli hyvä, että myös OE! matskut olivat jaossa.

    Uusimaan lisäksi myös Borgåbladet kävi tekemässä juttua. Sitä en kylläkään ole nähnyt.

    ”Virallisen” katutapahtuman jälkeen Porvoon niin ikään tuore aktivistiperformanssiryhmä järjesti kauppakeskus Lundissa, ts. Sokoksessa ja myöhemmin Citymarketissa performanssin jossa kuluttajan sielusta taistelivat piruksi ja enkeliksi pukeutuneet himo ja omatunto. Joukkion mukana kuljetettiin narunjatkeena lapsityöläistä.

    Pisteet molempien liikkeiden henkiolökunnalle ja vartijoille, jotka eivät puuttuneet performanssitaiteeseen hyllyrivien välissä.

    Ostoskansakin suhtautui kuluttajavalistukseen vastaanottavasti, kuunnellen sekä pirun, että tylyjä faktoja maailman ja kaupan epäreiluudesta latelevan omantunnon argumentteja.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s