Mennäänkö metsään?

Ilmastonmuutoksen torjuminen on noussut oikeutetusti keskeisimmäksi ympäristöpoliittiseksi kysymykseksi. Niin pitääkin olla, sillä hallitsemattoman ilmastonmuutoksen vaikutukset ihmisten elämään ja kokonaisiin ekosysteemeihin kaikkialla maapallolla olisivat valtaisat ja tuhoisat.

Ilmastonmuutos vaikuttaa myös metsiin, ja metsät siihen. Siksi ilmastokeskustelun ei saa tyystin jättää varjoonsa perinteisempää suomalaisen ympäristöpolitiikan aihetta, metsien suojelua.

Jos ilmaston lämpenemistä ei saada pidettyä alle kahdessa asteessa, saattaa seurauksena olla mm. Amazonasin metsien muuttuminen savanniksi ja monien pohjoisen metsän lajien katoaminen.

Eteemme avautuu kuva pelottavasta noidankehästä: metsät ovat maailman keuhkot, jotka parhaansa mukaan sitovat itseensä ilmakehän hiilidioksidia ja tuottavat happea. Nyt hiilidioksidin liiallisen määrän aiheuttamat ilmastonmuutokset uhkaavat keuhkojamme, jolloin vähemmän hiiltä saadan hengitettyä takaisin elolliseen kiertoon ja ilmastonmuutos kiihtyy.

Samaan aikaan kun hiilisyöpön yhteiskuntamme ilmastoa lämmittävät päästöt ovat viimeisen 40 vuoden aikana kasvaneet räjähdysmäisesti, on myös maailman metsäpeitteestä hävitetty puolet.

Syitä on monia. Paperin kulutuksemme, joka sähköisen toimiston aikakautena on lisääntynyt 40%, on yksi. Varsinkin sademetsissä on myös trooppisen puutavaran kysyntä merkittävä metsäntuhoaja.

Jäljellä olevasta metsästä vain 20% on luonnontilaista metsää. Hiilen sitoutuminen on paljon tehokkaampaa luonnonmetsässä, jonka maanpinnan paksu humuskerros toimii hiilivarastona, kuin puupellossa jonka keräämä hiili päätyy sellukattilan kautta mainospaperiksi ja pahimmassa tapauksessa kaatopaikalle.

Muistan 3. luokan maantiedon oppikirjastani ikimuistoisen sitaatin: ”onkin sanottu, että metsätön Suomi olisi kuin karvaton karhu.”

Jos saisin olla tekemässä tuon kirjan uusintapainosta jatkaisin analogiaa: puupeltojen Suomi on kuin kapinen karhu.

Marcus Walsh, BirdLife Europen metsäasiantuntija, kävi eilen puhumassa metsäasiosta Vihreiden ympäristötyöryhmälle, jonka puhiksena toimin.

Hän sanoi, että on muistettava, että metsäpeitteisyys ja metsien hyvä luonnontila ovat kaksi aivan eri asiaa.

Marcus korosti, että metsäpolitiikka Suomessa on globaalin metsäpolittiikan tien näyttäjä. Suomi voi toivottavasti vihreän politiikan ansiosta tulla edelläkävijäksi ilmastomuutoksen torjunnassa, mutta metsäasiossa Suomi on todellinen suurvalta. Kun suomalainen metsäsektori yskäisee, kaatuu Indonesiassa metsää.

Keskustelumme keskittyi metsiensuojelutavoitteisiin seuraavalle vaalikaudella. Marcuksen esittämät tavoitteet pohjautuivat pitkälti ympäristöjärjestöjen visioon Etelä-Suomen metsiensuojelusta. Nämä tavoitteet ovat pitkälti linjassa Vihreiden ympäristöpoliittisen ohjelman tavoitteiden kanssa.

Tiukasti suojellun metsän määrää Etelä-Suomessa on lisättävä 10:een prosenttiin. Saman verran on perustettava luonnoarvometsiä eli ekologisesti – ilman avohakkuita – hoidettuja monimuotoisia talousmetsiä.

Toki myös talousmetsissä tulisi vähentää avohakkuiden määrää. Ympäristötyöryhmän jäsen, luomuviljelijä, metsänomistaja ja ekologinen metsänhoitaja Sakari Hankonen Piippolasta kertoi tuntemistaan metsänomistajista, jotka ovat päätyneet jatkuvaan kasvatukseen puhtaasti taloudellisista syistä: metsästä saadaan parempilaatuista puuta esimerkiksi puusepänteollisuuden tarpeisiin ja rakennuspuuksi.

Lisäksi talousmetsissä on huomiotava nykyistä paremmin avainbiotoopit ja suojelavien kohteiden rajaukset on saatava riittävän suuriksi. Nyt merkittävä osa talousmetsissä suojeltaviksi tarkoitetuista kohteista tuhoutuu, koska ne ovat liian pieniä.

Marcus kehoitti meitä suhtautumaan varauksellisen myönteisesti METSO ohjelmaan, koska se kuitenkin on olemassa ja sillä on laaja poliittinen hyväksyntä. Traumaattisen NATURA-prosessin jälkeen tämä on tärkeätä.

Olennaista on, että suojeluohjelmalle taataan riittävä rahoitus. Marcuksen arvio riittävästä rahoituksesta oli 50 miljoonaa/vuosi.

Yhä suurempi osa metsänomistajista on kaupunkilaisia, joille ekologinen metsänhoito olisi aivan varteenotettava vaihtoehto, jos metsänhoitoyhditykset (joiden jäsenyys ja neuvontapalveluiden vastaanotto on metsänomistajille käytännössä pakollista) osaisivat neuvoa ja tehdä hoitosuunnitelmia myös jatkuvan kasvatuksen periaatteela hoidettaville metsille.

Perustamalla virallinen luonnonarvometsäluokka voitaisiin paperiteollisuuden pillin mukaan tanssivat metsänhoitoyhdistykset velvoittaa antamaan myös ekologisen metsänhoidon neuvontaa.

Metsänomistajlla on oltava oikeus tehdä metsässään muutakin kuin avohakkuita, varsinkin kun suurin osa metsänomistajista suhtautuu niihin varauksella tai suoranaisen kielteisesti.

Myös Etelä-Suomalaisilla on oltava oikeus päästä kelvollisen kokoisiin luonnotilaisiin metsiin ajamatta ensin tuhatta kilometriä autolla.

Eikä vähiten, Etelä-Suomen metsälajistolla on oikeus olla olemassa. Pohjois-Lapin tunturialueiden suojelu on tärkeää, mutta ekologisessa mielessä se ei mitenkään korvaa suojelua muussa maassa.

Jos metsäasiat kiinnostavat lataa Marcus Walshin toimittama kirja Palaako elävä metsä PDF tiedostona.

Mainokset

3 kommenttia

Kategoria(t): Ilmastonmuutos, luonnonsuojelu, metsät, vihreät, Ympäristöpolitiikka

3 responses to “Mennäänkö metsään?

  1. Pekka Raukko

    Hienoa, että edes joku vihreä ehdokas ottaa esille metsät!! En ole vielä kenenkään muun havainnut niin tehneen, mutta jos on, niin olisin ilmiannosta iloinen.

    Vihreillä on puolueena, ja ehdokkailla erikseen, tehty päätöksiä lentomatkailun korvaamisesta ”lentoverolla”. Puolue on tehnyt mielestäni arveluttavan päätöksen, että se voi maksaa tätä veroa omille järjestöilleen. Ehdokkaat taas ovat päätyneet kaupalliseen englantilaiseen yritykseen, jonka päätoimiala on brändin luominen ja businesmahdollisuuksien kasvattaminen. Siinä sivussa kulujen ja voiton jälkeen jäävällä osalla istutetaan mm. tammia Englantiin.
    Tämä The Carbonneutral Company ei ole välttämättä huono valinta, mutta nyt Englantiin istutettava metsä alkaa sitoa hiiltä tehokkaasti vasta vuosikymmenten päästä. Ajatus on minusta myös hieman ”imperialistinen”, kun suomalainen ostaa omaan käyttöönsä, tai oman omatuntonsa rauhoittamiseksi palan Englantia.

    Kun sinusta kohta tulee kansanedustaja, oletko valmis sitoutumaan siihen, että omat ”hiiliverosi” maksat suomalaisten metsien hyväksi, ja pyrit myös muuttamaan puolueen vesitetyn version ”vinolaisten” alun perin hyvästä ideasta kohdistumaan hiilen sitomiseen suomalaisiin metsiin?

    Laittamalla anerahat esimerkiksi Luonnonperintösäätiöön
    ( http://www.luonnonperintosaatio.fi/ ), menevät ne lyhentämättömänä valmiin hiilivaraston ylläpitoon ja kasvattamiseen. Silloin hiilivarasto, eli metsä, on myös pois oman taloudellisen hyödyntämisemme piiristä, eikä imperialismin ikävää sivumakua ole.

  2. Voisin hyvin maksaa hiiliveroni luonnonperintösäätiölle tai ehkä vuoroin sille ja Maanystäville.

    Mutta keskeisin tavoite toki on lentopolttoaineiden saaminen OIKEASTI verolle.

    Tällöin veron keräisi kansainvälinen toimija, kuten YK:n alainen Maailman ympäristöjärjestö (WEO), joka siis kylläkin pitäisi ensin perustaa.

    Rahat käytettäisiin ilmastonmuutoksen torjumiseen, mm. metsien suojeluun, uudelleen metsitykseen ja päästöttömän (en tarkoita ydinvoimaa…) energiateknologian siirtämiseen kehitysmaihin.

  3. Kyllä mä puhun metsistä:) Se on sitten eri asia kuuleeko kukaan;D

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s