VOITTO LOVIISASSA!

Mahtava ilta Loviisassa!

Loviisan kaupunginvaltuusto kokoontui tänään päättämään myykö se saksalaiselle energiajätille, E.ON:lle 112 hehtaarin ydinvoimalatontin. Ja kaikkien yllätykseksi yleensä ydinvoimamyönteinen valtuusto kaatoi kaupan!

Kaupunginjohtaja Olavi kaleva, joka oli ensin kähminyt kauppaa E.ON:n kanssa yksin kuukausia ja pistänyt sitten hallituksen allekirjoittamaan salassapitolupauksen, sai valtuustolta selvän näpäytyksen.

Mutta voiman valtuustolle antoi parissa viikossa pystyyn ponkaistu kansalaisliike. Kiitos siitä Sonja Ilvetsalo-Koskiselle, Marita Peltokorvelle, sekä Loviisa liikkeen veteraanille Thomas Rosenbergille.

Aivan pieni merkitys ei ollut silläkään, että tänä keväänä perustetun Porvoon Maan ystävien voimin väänsimme kasaan hyvän Tshernopäivädemon pari viikkoa sitten ja, että tuolloin paikalla oli mm. Harri Lammi Greenpeacestä kertomassa Olkiluodon EPR voimalatyömaan lukuisista ongelmista. Myös tämän päiväinen 300 päinen mielenosoitus, varmasti suurin Loviisassa hyvin pitkään aikaan, oli vaikuttava.

Kaupunginjohtaja Kaleva pohti päätöksen jälkeen: ”Nyt kun valtuusto on suhtautunut kielteisesti sopimukseen, voidaan loogisuuden nimessä kysyä, merkitseekö tämä sitten myöskin Loviisan kaupungin kannanoton muutosta yleensä ydinvoimaa kohtaan.”

Täytyy toivoa, että merkitsee, mutta vääntöön kuudetta reaktoria vastaan, Loviisassa tai Eurajoella, on syytä varautua.

Mainokset

4 kommenttia

Kategoria(t): Itä-Uusimaa, ydinvoima, Ympäristöpolitiikka

4 responses to “VOITTO LOVIISASSA!

  1. Janne Ekman

    Massiivista !!

    Jälleen kerran Itä-Uusmaalainen kansalaisaktivismi näytti voimansa. Perskuta ei meidän yli niin vaan kävellä.

    Harmi etten itse ehtinyt Loviisaan, mutta seuraavalla kerralla sitten. Valitettavasti seurava kerta kuitenkin tulee.

  2. Valitettavasti seuraava kerta mitä todennäköisesti tulee koska Fortumilla on YVA-prosessi käynnissä uudesta reaktorista Hästholmenille.

    Lainaan Thomas Rosenbergiä: ”yksi tapa tulkita päätöstä oli heti eilen että ydinvoima on yleisemminkin vastatuulessa Loviisassa, toinen että vihasimme EONia mutta
    rakastamme Fortumia yhä enemmän.. Tästä tullaan varmasti keskustelemaan lähiaikoina kiivaasti!”

    Mutta eilisestä voitosta voimme silti iloita!

  3. kokkeli

    Toivottavasti saadaan Suomeen lisää ydinvoimaa mahdollisimman nopeasti. Eurajoella kun asun ja täällä yrittäjänä toimin, niin ydinvoima on minulle täysi elinehto. Noita Olkiluodon ”virheitä” liiotellaan mediassa turhan paljon. Ystäväni, joka on ollut valamassa pohjaa kertoi, että uutisaiheeksi pääseminen ei tuota suuria vaikeuksia. Kun yksi ilmakuplan aiheuttama kolo löytyy jostain, niin heti on työt SEIS!! Ja iltapäivälehdet saa taas rahaa, rahaa ja rahaa. Onhan ne aikaisemmatkin ydinvoimalat moitteetta pysyneet vuosikymmeniä pystyssä ilman ihme valituksia. Ryhdytäänkö keräämään kaikkien suomalaisten ulostetta suuriin astioihin, jotta voitaisiin tehdä niistä hyvää luomupolttoainetta!? Kyllähän se touhu aina ydinvoiman voittaa.

  4. Kalle

    Nyt tuota kansalaisaktiivisuutta taas tarvittaisiin, tällä kertaa Ruotsinpyhtäällä, jonka kunnanhallitus ja -valtuusto ovat kovalla kiireellä antamassa Fennovoimalle luvan aloittaa voimalan rakentamista edeltävän YVA-selvityksen tekemisen.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s